Näytelmän kuva ESITYSAJAT JA LIPUT

KOIRAMÄEN SUOMEN HISTORIA

Koiratyttö Alix on saanut historiankokeesta pyöreät nolla pistettä. Alixin luokka on retkellä pölyisessä museossa, ja Alixin on jäätävä museoon pänttäämään, vaikka muut pääsevät jo kotiin. Alix lukee tuskastuneena historianopusta, kun tapahtumat alkavat elää hänen ympärillään. Pian Alix huomaa päätyvänsä keskelle Suomen historiaa ja sen vaiherikkaita hetkiä. Jännittävä seikkailunäytelmä alkaa nykypäivästä, mutta piirtää kuvan tapahtumista aina 1500 –luvulta 1800 –luvulle saakka. Matkan aikana Alix kohtaa historiallisia merkkihenkilöitä kuten Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan ja Aapisen kirjoittaja Mikael Agricolan. Tämän lisäksi hän kuulee ja kokee mielenkiintoisia tarinoita aina Nuijasodasta Vasa-laivan haaksirikkoon.

Koko perheelle suunnattu seikkailunäytelmä KOIRAMÄEN SUOMEN HISTORIA pohjautuu Mauri Kunnaksen samannimiseen menestyskirjaan, joka jatkaa Seitsemän koiraveljeksen ja Koirien Kalevalan viitoittamaa tietä myydyimpien lastenkirjojen kategoriassa. Teatterin keinoin toteutettavaa hauskaa historian oppituntia värittävät osaltaan esitystä varten sävelletty musiikki sekä tarttuvat koreografiat.

Lopputuloksena on kiehtova aikamatka, jonka pyörteisiin tempautuvat niin lapset kuin aikuiset!

 

Koiramäen Suomen historia (Otava) oli myydyin kotimainen lasten- tai nuortenkirja vuonna 2017.
Kuvakirjaa myytiin vuoden aikana yli 163.000 kappaletta!
Teksti: Mauri Kunnas Dramatisointi ja laulujen sanat: Eva Buchwald Ohjaus ja sovitus: Maia Häkli (vier.) Laulujen sävellykset: Timo Hietala ja Risto Kupiainen Musiikin sovitus ja toteutus, liitemusiikin sävellys, äänisuunnittelu: Pekka Siistonen (vier.) Lavastus: Kati Lamppu (vier.) Puvustus: Taru Liipola Koreografi: Ville Oinonen (vier.) Valosuunnittelu: Reijo Nieminen Saliääni: Jukka Kouhia Projisointien suunnittelu: Jyrki Heloaho
Ensi-ilta: 23.9.2021 Esityspaikka: Päänäyttämö Ikäsuositus: Sopii yli 5 -vuotiaille Esityksen kesto: 1h 40min (sis. väliajan)
Liput: 20 € peruslippu | 18€ eläkeläinen
15€ opiskelijat & työttömät

S-ETUKORTILLA MERKITYISTÄ NÄYTÖKSISTÄ 3 EURON ETU/LIPPU
Etu myös eläkeläisten, lasten, opiskelijoiden sekä työttömien lipuista. Etu on perhekohtainen. Etu koskee ainoastaan Porin Teatterin lippumyymälästä ostettuja lippuja. Lipun osto ei kerrytä Bonusta. Etu ei koske ryhmävarauksia, laskutusmyyntiä tai verkkokauppaa.

Rooleissa

näyttelijän kuva
Mirva Tolppanen Alix
näyttelijän kuva
Marko Honkanen Opettaja, Metsästäjä, Kuningasta odottava kansalainen, Kaarle XI, Hoviherra, Pehr
näyttelijän kuva
Pekka Hänninen Kustaa Vaasa -patsas, Kustaa Vaasa, Hunajakauppias, Kuningasta odottava kansalainen, Kaarle XII, Henrikki
näyttelijän kuva
Janne Turkki Oppilas, Herra Hakkarainen, Kalakauppias, Hovipalvelija
näyttelijän kuva
Oppilas, Katariina Jagellonica, Kristiina, Opossumi, Lapsi, Rouva Kustaa IV Aadolf
näyttelijän kuva
Oskari Penttilä Oppilas, Kangaskauppias, Hans Isaksson, Aabraham, Ryövärinpoika
näyttelijän kuva
Mikael Agricola, Hevonen 2, Kaarle X, Pietari, Kustaa III, Kustaa IV Aadolf
näyttelijän kuva
Birgitta Agricola, Hevonen 1, Noita, Emäntä, Von Döbeln

Katsojakommentteja

Kunnaksen lämpimän humoristinen teksti viihdyttää lapsikatsojien ohella myös aikuisia. Se on sopivasti opettavainen ja sivistävä: kun tuntee historian, löytää oman paikkansa maailmassa. Iso osa esityksen viehätystä on sen visuaalisuus. Teatterin isolle näyttämölle rakentuu värikkäiden henkilöhahmojen, loisteliaiden pukujen ja runsaiden näyttämökuvien muodostama kiehtova kokonaisuus. Äänimaailma on rikas, ja takaseinän projisoinnit toimivat tehokkaina tunnelman luojina.

Länsi-Suomi 25.9.2021

Porin Teatterin lavalle on nostettu (Kunnaksen) kirjasta kaikkein herkullisimmat palat: tutustutaan mm. Mikael Agricolaan, Vasa-laivan neitsytmatkaan ja tyttökuningas Kristiinaan. Kunnaksen teksti on nokkelaa, ja sanailu soljui näyttelijöiden välillä. Koreografi ja tanssitaiteilija Ville Oinosen luoma liikekieli oli inspiroivaa katsottavaa hidastuksineen ja nopeutuksineen. Hulvattomia hahmoja oli useita, mutta eniten sykähdyttivät tarmokkaan Alixin (Mirva Tolppanen) lisäksi kauppias von Allenpap (Oskari Penttilä) sekä kasvitieteilijä ja tutkimusmatkailija Pehr Kalm (Marko Honkanen). Kati Lampun värikylläinen ja taianomainen lavastus sekä Taru Liipolan riemastuttavan yksityiskohtainen puvustus tekivät tarinaan sukeltamisesta vaivatonta. Herra Hakkarainen (Janne Turkki) oli selvästi nuoren yleisön suosikki.

Satakunnan Kansa 25.9.2021

Porin Teatterin Koiramäen Suomen historian näyttämösovitus, jonka ohjaa Maia Häkli, onnistuu elävöittämään piirroshahmot ja tapahtumat irtonaisen eläväiseksi ja värikkääksi kokonaisuudeksi. Esitys tursuilee hauskoja hahmoja ja tilanteita. Aikakiven avulla Alix siirtyy aikakaudesta toiseen ja tapaa muun muassa kuninkaita, kauppiaita ja kasvitieteilijä Pehr Kalmin, jonka Marko Honkanen tekee vallan mainiosti kuten myös Vesa Haltsonen Kustaa III:n ja Pietari Suuren. Maria Palmun lapsikuningatar äksyilee uskottavasti. Kaikki heittäytyvät lukuisiin rooleihinsa antaumuksella. Näytelmä sopii historian oppitunniksi kaiken ikäisille. Katsojaa hellitään erityisesti Kati Lampun kekseliäällä lavastuksella ja rekvisiitalla sekä Taru Liipolan häikäisevän upealla puvustuksella. Koiramäen Suomen historian seurassa ei tule aika pitkäksi.

Satakunnan Viikko 29.9.2021

Loistava lavastus, viihdyttävä. Taattua laatua.

Katsojapalaute 24.5.2022

Ensi-ilta: 23.9.2021 Ikäsuositus: Sopii yli 5 -vuotiaille Esityksen kesto: 1h 40min (sis. väliajan)
Liput: 20 € peruslippu | 18€ eläkeläinen
15€ opiskelijat & työttömät
Esityspaikka: Päänäyttämö Hallituskatu 14
28100 Pori
Katso kartta ja ajo-ohjeet
Pyörätuolipaikat ja S-etualennus vain suoraan Porin Teatterilta puh. 02 6344 840 Induktiosilmukka saatavilla -logo Päänäyttämön kaikilla riveillä on käytössä kuulolaitetta käyttäville tarkoitettu silmukkavahvistin. Induktiosilmukan kuuluvuus voi hieman vaihdella käyttäjän laitteen ja sijainnin mukaan.
Teksti: Mauri Kunnas Dramatisointi ja laulujen sanat: Eva Buchwald Ohjaus ja sovitus: Maia Häkli (vier.) Laulujen sävellykset: Timo Hietala ja Risto Kupiainen Musiikin sovitus ja toteutus, liitemusiikin sävellys, äänisuunnittelu: Pekka Siistonen (vier.) Lavastus: Kati Lamppu (vier.) Puvustus: Taru Liipola Koreografi: Ville Oinonen (vier.) Valosuunnittelu: Reijo Nieminen Saliääni: Jukka Kouhia Projisointien suunnittelu: Jyrki Heloaho

Rooleissa

näyttelijän kuva
Mirva Tolppanen Alix
näyttelijän kuva
Marko Honkanen Opettaja, Metsästäjä, Kuningasta odottava kansalainen, Kaarle XI, Hoviherra, Pehr
näyttelijän kuva
Pekka Hänninen Kustaa Vaasa -patsas, Kustaa Vaasa, Hunajakauppias, Kuningasta odottava kansalainen, Kaarle XII, Henrikki
näyttelijän kuva
Janne Turkki Oppilas, Herra Hakkarainen, Kalakauppias, Hovipalvelija
näyttelijän kuva
Oppilas, Katariina Jagellonica, Kristiina, Opossumi, Lapsi, Rouva Kustaa IV Aadolf
näyttelijän kuva
Oskari Penttilä Oppilas, Kangaskauppias, Hans Isaksson, Aabraham, Ryövärinpoika
näyttelijän kuva
Mikael Agricola, Hevonen 2, Kaarle X, Pietari, Kustaa III, Kustaa IV Aadolf
näyttelijän kuva
Birgitta Agricola, Hevonen 1, Noita, Emäntä, Von Döbeln

Liput suoraan teatterilta

SOITA: 02 6344 840
teatterin.lipunmyynti@pori.fi