Näytelmän kuva ESITYSAJAT JA LIPUT

Olavi Virta -musikaali

Olavi Virta-musikaali kertoo tarinan tangokuninkaasta ja ajasta, joka ei koskaan tule takaisin, mutta elää vahvana suomalaisten muistoissa. Musikaalissa käydään läpi legendaarisen laulajan elämä lapsuudesta aina viimeisiin päiviin. Nostalgisen tarinan kertojana toimii vanhempi Olavi samalla kun nuorempi elää tapahtumien mukana.

Joskus herrojen välille syntyy ristiriitaa siitä kumpi muistaa tapahtumat oikein, mutta niin kuin usein elämässä, aika kultaa muistot… Porin Teatterin nuorena Olavina nähdään Kim Willman ja vanhempana Marko Honkanen. Musikaalia rytmittää kuusimiehinen orkesteri kapellimestari Seppo Tynin johdolla.

Esityksessä kuullaan sikermä ikimuistoisia hittejä kuten Täysikuu, Tähti ja meripoika, Mustasukkaisuutta, Kun ilta ehtii ja lukuisia muita iki-ihania kappaleita. Lisäksi on luvassa huikeaa koreografiaa Aleksi Seppäsen loihtimana!

Musiikkinäytelmä tangon ja iskelmätaivaan kirkkaimmasta tähdestä.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Heikki Paavilainen Lavastus: Teemu Loikas Puvustus: Taru Liipola Kapellimestari: Seppo Tyni Koreografia: Aleksi Seppänen (vier.)
Ensi-ilta: 24.9.2016 Esityspaikka: Porin Promenadikeskus Esitysoikeudet: Agency North Oy Kesto: 2h (sis. 1 väliaika) Käsiohjelman hinta: 3€ R-kioskin tapahtumanumero: 111521
Liput: 35€ peruslippu | 31€ eläkeläinen
28€ opiskelijat & työttömät

Rooleissa

Katsojakommentteja

”Willmanin uljas ääni kuljettaa kappaletta kuin kappaletta, ja hänen maukas vibratonsa hakee vertaistaan. Honkanenkin suoriutuu tulkinnoistaan puhtain paperein, ja rosoisempi ääni on linjassa ikääntyvän Virran elämässä lisääntyvän varjopuolen kanssa. Mutta musiikki – se on se moottori, joka antaa viihteellisen sujuvalle elämäntarinalle sielun ja jättää katsojalle myönteisen jälkimaun. Tehokkaasti ja harkiten toteutetut lauluharmoniat ovat todellista korvaherkkua.”
Satakunnan Kansa

”Olavi Virta -musikaali on oivallista musiikkiviihdettä. Willmanin ääni on uskomaton. Hänen äänensä kulkee vaivattomasti ja tavoittaa fraseerauksessa esikuvansa tyylin. Marko Honkasen rosoinen ääni sopii ikääntyvälle Virralle. Orkesteri rakentaa salin täydeltä sellaisia sulosointuja, että tanssijalkaa alkaa väkisinkin kutittaa, mitä ei vähennä yhtään Aleksi Seppäsen vauhdikkaat ja taidolla esitetyt koreografiat.”
Uusi Aika

”Nuori Olavi Virta (Kim Willman) laulaa itsensä katsojien sydämiin. Vanha Olavi Virta (Marko Honkanen) taas huokuu tähden karismaa ja ottaa lavan kirkkaasti haltuun. Toisella puoliajalla koetaan huippuhetki, kun Willman laulaa tähtitaivaan alla. Katsoja voi kuvitella millaista ehkä oli oikean Olavi Virran konserteissa. Sivuosien näyttelijät tekivät monia roolisuorituksia. He onnistuivat muuntautumisessa taidokkaasti.”
Satakunnan Viikko

Ensi-ilta: 24.9.2016 Esitysoikeudet: Agency North Oy Kesto: 2h (sis. 1 väliaika) Käsiohjelman hinta: 3€ R-kioskin tapahtumanumero: 111521
Liput: 35€ peruslippu | 31€ eläkeläinen
28€ opiskelijat & työttömät
Esityspaikka: Porin Promenadikeskus
Käsikirjoitus ja ohjaus: Heikki Paavilainen Lavastus: Teemu Loikas Puvustus: Taru Liipola Kapellimestari: Seppo Tyni Koreografia: Aleksi Seppänen (vier.)

Liput suoraan teatterilta

SOITA: 02 6344 840
teatterin.lipunmyynti@pori.fi