header image

Historia

Porin Teatteritalon historia ulottuu aina syksylle 1872, jolloin maamme ensimmäinen suomenkielinen teatteriryhmä, Suomalainen Teatteri eli nykyinen Suomen Kansallisteatteri, aloitti toimintansa Porissa. Kieliriitojen sävyttämä ilmapiiri Helsingissä sai Kaarlo Bergbomin tuomaan teatterinsa rauhallisemmalle maaperälle. Suomalainen Teatteri viipyi Porissa kaikkiaan seitsemän viikkoa, jona aikana se esitti Hotelli Otavan teatterisalissa koko repertuaarinsa. Tästä katsotaan alkaneeksi ensimmäisen suomenkielisen ammattiteatterin toiminta.

Ensimmäiset ajatukset oikean teatteritalon rakentamisesta Poriin oli esitetty jo vuonna 1862, mutta runsaat 20 vuotta ehti kulua sanoista tekoihin. Kun teatteritalo viimein päätettiin rakentaa, se tehtiin komeasti uusrenessanssin tyyliin, joka oli aikansa muotisuuntaus. Teatteritalo päätettiin sijoittaa Nikolaintorin eli nykyisen Raatihuoneenpuiston viereen aivan Hotelli Otavan naapuriin.

Teatteritalon rakentaminen suoritettiin pitkälti ruotsalaisin voimin. Perustöihin tuli kuusi miestä Ruotsista ja porraskivetkin tuotiin Öölannista asti. Myös sisustus- ja maalaustöistä vastasivat ruotsalaiset ammattimiehet. Teatterisalin koristelun ja esiripun suunnitteli tukholmalainen Carl Grabow, joka toi Poriin valmiit koristeet, jotka täällä vain asetettiin paikoilleen. Näyttämön aukko muurattiin tiilestä eikä sitä tehty puusta, niin kuin ajan tapa oli. Näyttämön portaalin kulmiin asetettiin Shakespearin ja Mozartin muotokuvamaalaukset. Aukon sivuilla taas puolestaan komeilevat Topeliuksen ja Runebergin rintakuvat, jotka symboloivat teatterin merkittävää roolia maamme kansallisessa heräämisessä.

Teatterisalin komean kattokruunun tekijä on tukholmalainen kuvanveistäjä Henrik Nerpin. Juhlallisessa kattokruunussa venyttelee suu ammollaan griippi eli aarnikotka, aarteiden vartija. Se on leinonavartaloinen ja kotkapäinen hahmo. Katossa on seitsemän koristemaalari Salomo Wuorion maalausta täynnä pulleita, siivekkäitä, lapsienkelihahmoja puttoja. Ne eivät ole enkeleitä vaan muusia eli henkiä, jotka inspiroivat taiteen lajeja. Maalauksissa lentelevät historiankirjoituksen muusa kirjoineen, tanssin muusa soittimineen, komedian ja tragedian muusat naamioineen. Kruunua ympäröivät allegoriset medaljonkikuvat on maalattu öljyvärein ja pingotettu suurella työllä paikoilleen.

Teatterin ravintolatilat valmistuivat ensin, ja ne otettiin käyttöön 3. marraskuuta 1884, jolloin järjestettiin soitannollinen illanvietto vihkiäisten kunniaksi. Lontoolaisen yhtymän toimittama 86 hehkulampun sähkövalaistus herätti pelkoa ja kunnioitusta porilaisten keskuudessa siinä määrin, että paikallislehdessä jouduttiin vakuuttamaan sähkövalon olevan turvallista näyttelijöille ja lavasteille.

Porin teatteritalo, jonka varsinainen vihkiäisjuhla pidettiin 29. joulukuuta 1884, oli oman aikansa todellinen monitoimitila. Siellä järjestettiin teatterinäytäntöjen lisäksi mitä erilaisimpia tilaisuuksia – konsertteja, kokouksia, juhlia, naamiaisia ja tanssiaisia. Salin lattia oli konstruoitu siten, että se voitiin tarpeen mukaan sekä kallistaa nousevaksi että asettaa vaakatasoon näyttämön kanssa.

Pian teatteritalon valmistuttua talon käyttäjät alkoivat valittaa tilanahtautta. Apua pyydettiin talon suunnittelijalta J. E. Stenbergiltä, joka esitti vuonna 1888 laajennussuunnitelman. Lisätilaa tehtiin rakentamalla parveke puiston puolelle. Vuonna 1897 parveke katettiin lasiverannaksi, jonka suunnitteli arkkitehti August Krook. Tämä veranta oli pitkään ravintolakäytössä, ja monilla vanhemman polven porilaisilla on yhä omakohtaisia muistoja sen jäljittelemättömästä ilmapiiristä. Nykyään tilassa sijaitsee Porin Teatterin toimisto.

Kaksi teatteriryhmää, Porin Näyttämö ja Porin Työväen Teatteri, yhdistettiin vuonna 1931. Yhdistymisen johdosta muodostui yksi teatteriryhmä, joka sai nimekseen Porin Teatteri.

Porin Teatterin uudempi laajennusosa on vuodelta 1974 ja siinä toimii teatterin pieni näyttämö sekä esitysten aikana palveleva kahvila. Vuosien 2014-2017 aikana teatteritalossa ja sen laajennusosassa suoritettiin mittava peruskorjaus.

Porin teatteritalon rakentaminen 136 vuotta sitten oli kauaskantoinen kulttuuriteko. Vieraita vastaanottaessamme voimme syystä toivottaa kaikki tervetulleiksi Suomen kenties kauneimpaan teatteritaloon!

Porin Teatterin peruskorjausremontin jälkeiseisessä avajaistilaisuudessa 8.9.2017 kuultu Jenni Haukion juhlapuhe luettavissa TÄSTÄ >>

Briefly in English

Pori Theatre was established in 1931 as a merger of two local theatregroups: Pori Workers’ Theatre and Pori Stage Theatre. Pori is considered to be the birthplace of Finnish speaking professional theatre as the Finnish National Theatre gave its first performance in Pori at Hotel Otava in 1872.

The theatrehouse was designed by a Swedish architect Johan Erik Stenberg in 1884 and it represents Renaissance Revival art style. Its interior is one of the most prestigious in Finland. The main auditorium has 304 seats and the studio stage which was opened in 1974 has 110 seats. Artistic Director of the Pori Theatre is Mr. Christian Lindroos.

Sammanfattning på svenska

Björneborgs teater grundadades år 1872 då de två lokala teaterföreningarna, Porin Näyttämö och Porin Työväen Teatteri slog sig samman. Björneborg räknas som den finskspråkiga teaterns vagga eftersom Finlands Nationalteater inledde sin verksamhet i Bjöneborg år 1872. Teaterhuset, planerad av arkitekt Johan Erik Stenberg invigdes år 1884. Huvudscenen har en kapacitet för 304 åskadare. Lilla scenen, som invigdes år 1974 har 110 stolar. Teater har en personal på ca 50 anställda. Konstnärlig ledare är Christian Lindroos.

Porin Teatterisäätiön hallitus
2021-2023

Varsinaiset jäsenet:
Esko Ahola (pj.)
Timo Oravainen (vpj.)
Rauli Taimi
Tarja Terho-Sjöblom
Taina Lehtonen
Antti Pekola
Kirsi Lahtinen
Pekka Hänninen

Christian Lindroos (esittelijä)
Anttivesa Knuuttila (sihteeri)

Läsnäolo- ja puheoikeudella:
Taru Liipola
Hannele Lanu
Peppi Pennanen

ajankohtaista

Mauri Kunnaksen menestysteos Koiramäen Suomen historia ensi-iltaan 23. syyskuuta

LUE LISÄÄ

Liput suoraan teatterilta

SOITA: 02 6344 840

TIEDOTE: Viikosta 37 alkaen lipunmyyntiin liittyvät koronarajoitukset lieventyvät Porin Teatterissa. Myymme syys-lokakuun esityksiin lippuja 75% katsomoiden kokonaispaikkamäärästä. Marraskuun alussa lipunmyyntiä koskevat rajoitukset poistuvat.

Tilaa uutiskirje

Saat uusimmat tiedot näytelmistä ja tapahtumista suoraan sähköpostiisi.

SÄHKÖPOSTI